Eläinpalvelu Rantakangas

Palvelut

Palvelut

Haluamme tarjota asiakkaillemme laadukkaita palveluita eläimen hyvinvointiin liittyen. Jokainen palvelu tuotetaan ammattitaidolla ja -osaamisella, jota on kertynyt vuosien varrella sekä lukuisien opiskelutuntien ja harjoittelun kautta. Meille on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa.

Meille ovat tervetulleita rescuet, kodinvaihtajat, arat ja epävarmat, innokkaat, äänekkäät ja häiriöherkät ja kaikki siltä väliltä ja ympäriltä.

Pentukoulutus

Pennun oppiminen lähtee liikkeelle jo heti emon kohdussa. Kun pentu kotiutuu uuteen kotiin, suosittelen pentukurssia ensimmäiseksi askeleeksi yhteisellä taipaleella. Kurssille saa osallistua heti jo ennen rokotuksia. Pentukurssilla harjoitellaan arjessa tarvittavia taitoja ja nopeasti aloitettu koulutus ennaltaehkäisee myös ei-toivotun käyttäytymisen syntymistä. Pentukurssiin kuuluu kirjallista materiaalia, laadukas pentukurssi sekä tietysti ammattilaisen, jolle voi esittää kysymyksiä. 

Pentutreffejä järjestetään pennuille muutaman kerran kuukaudessa. Pentutreffeillä pentu pääsee näkemään muita koiria, saa hyviä kokemuksia niistä sekä omistaja oppii lukemaan pennun elekieltä, joka helpottaa pennun tunteiden ja käyttäytymisen ymmärtämistä. Pentukurssiin sisältyy yksi ilmainen pentutreffikerta. 

Harrastuskoirille

Mikäli haluaisit päästä kokeilemaan, mikä voisi olla teidän harrastus, järjestämme Rally-tokosta ja DOBOsta kokeilukertoja sekä kysynnän mukaan myös Kokeile lajeja kurssin, jossa päästään tutustumaan rally-tokoon, DOBOon, hajutyöskentelyyn sekä jumppaamaan.

DOBO on laji, joka on kehitetty Suomessa yhteiseksi liikuntalajiksi koiran kanssa. DOBO sisältää harjoituksia, jotka kehittävät molempien sekä ohjaajan että koiran koordinaatiota, tasapainoa sekä lihaskuntoa. DOBO on rento ja hauska yhteinen puuha, jota ei kannata ottaa liian tosissaan ja nauru DOBOtunneilla on aina taattu. DOBOa voi käydä kokeilemassa kokeilutunneilla, kursseina löytyy alkeis- sekä jatkotason kurssit, sekä kausiryhmä, jossa treenataan viikoittain vaihtuvin treenein.

Rally-tokossa yhdistetään agilityä, koiratanssia ja tokoa. Se on hyvin arjessa tarvittavia taitoja tukeva harrastus, jossa vahvistetaan paljon seuraamista, kontaktia ja erilaisia asentoja. Rally-tokoa voi harrastaa rennosti omaksi ja koiran iloksi tai tavoitteellisemmin. Meillä alkeiskurssilla keskitytään pohjan luomiseen ja harjoittelu ei sisällä vielä rataa laisinkaan. Kokeilemaan rally-tokoa pääset kokeilutunnille. Rally-tokosta löytyy alkeis- sekä jatkokurssi ja innokkaille on myös kausiryhmä. 

Hajutyöskentely ja nosework on loistava tapa opettaa koiralle itsenäistä työskentelyä, hyödyntää koiran lajityypillistä käyttäytymistä sekä saada koira väsyneeksi. Hajutyöskentelyä voi tehdä nosework hydrolaateilla, sienillä tai jollain muulla hajulla. Kursseilla opit siis valmiudet lähteä sienimetsälle tai uppoutua noseworkin pariin.

Nosework on harrastus, jossa koira opetetaan etsimään tiettyä hajua, alussa eukalyptus hydrolaatti ja myöhemmin mukaan tulevat myös laventeli ja laakerinlehti. Etsintämuotoja on 4 erilaista: sisäetsintä, ulkoetsintä, laatikkoetsintä sekä ajoneuvoetsintä. Nosework on kehitetty Yhdysvalloissa juurikin rescuekoirille lisäämään itsetuntoa ja tähän tarkoitukseen se soveltuukin loistavasti. 

Yksityiskoulutus

Tarjoamme yksityiskoulutusta toimitiloissamme sekä kotikäynteinä. Syy yksityiskäynnille voi olla jokin haastava käyttäytyminen, koiran hyvinvoinnin parantaminen, lajitreenit tai jokin muu. 

Eroahdistus ja yksinolonhaasteet 

Hihnakäyttäytyminen; vetäminen, muille koirille haukkuminen, hihnan pureskelu

Epävarmuus ja arkuudet 

Resurssiaggressio

Käsittelyhaasteet, kuten kynsienleikkuu, harjaaminen, eläinlääkärikäynnit

Varaa aika toimitiloihimme

Meille Jokainen on tervetullut omana itsenään

Rally-toko
Palvelut