Eläinpalvelu Rantakangas

Pentueskari 0

Varasto loppu

Tuotetta ei ole varastossa eikä myytävänä.

Pentueskari, pennun ensimmäinen kurssi!

Tämä on kurssi, josta voit lähteä liikkeelle uuden pentusi kanssa. Kurssi kestää kolme kertaa ja sillä harjoitellaan mm. kouluttamisen alkeita, tutustutaan uusiin asioihin, nuuskutellaan ja harjoitellaan ensimmäisiä tärkeitä asioita, kuten istumista ja katsekontaktia.

Eskari soveltuu hyväksi pohjaksi pentukurssille!

Eskariin mahtuu mukaan 5 koirakkoa.

Osallistua pentueskariin voi heti 8 viikkoisena. Parhaiten kurssista hyötyy kun sille osallistuu 8-12 viikkoisen pennun kanssa. Saa tulla halutessaan myös vanhemman pennun kanssa.

Pentueskarissa kuten muillakin kursseilla jokainen asiakas kohdataan yksilönä ja rauhassa. Tarvittaessa asioita helpotetaan tai vaikeutetaan kunkin oman tason mukaan. Kuten nimestäkin huomaa, kurssilla lähdetään liikkeelle täysin alusta. Mitään esitaitoja ei vaadita ja jokainen etenee täysin omaa tahtia kurssin aikana.

Tervetuloa positiiviseen koirakouluun Seinäjoelle!

Pentueskari kestää 3 kertaa ja järjestetään toimitiloissamme osoitteessa Ämmäläntie 276, 60200 Seinäjoki. Tarkista, että postinumero on oikein, jotta löydät paikanpäälle. Kurssille mahtuu mukaan 5 koirakkoa ja tilaa voi tarvittaessa rajata sermein. Ennen kurssin alkua saat sähköpostiisi kurssikirjeen. Kurssille on tervetulleita koko perhe, kunhan rauha oppimiseen säilyy koirilla ja ihmisillä. Tällöin kannattaa jo kotona päättää, kuka toimii koiralle kouluttajana sillä kertaa, jotta koira ei mene tunnilla sekaisin, jos kaikki kouluttavat.

Kurssille tarvitset mukaan paljon pieniksi pilkottuja nameja, vesikupin ja vettä, alustan, kakkapusseja sekä iloista treenimieltä. Koira kannattaa lenkittää ennen tunnin alkua, jotta sillä ei ole hätä ja koira pystyy keskittymään uuden oppimiseen. Muistathan kerätä jätökset ja laittaa ne pihan roskikseen!

Odotathan ulkona, että sinut kutsutaan sisälle. Kurssin loputtua edellisillä kurssilaisilla on aikaa poistua rauhassa, jonka jälkeen kouluttaja pyytää uudet kurssilaiset sisälle hieman ennen kurssin alkua. Älä siis avaa koulutustilan ovea aiemmin, jotta edellisillä on oppimisrauha. Pihassa älä asetu heti oven eteen, jotta edelliset saavat poistua myös rauhassa. Mukana saattaa olla häiriöherkkiä ja sellaisia, joille toiset koirat ovat haastavia, annetaan heille siis tilaa.

Kun tulette kurssille, suosittelen valmistautumaan jo ajatuksissa siihen, että tulette kouluun ja oppimaan uutta. Pihalla leikkiminen muiden koirien kanssa ei ole siksi kannattavaa, jotta saamme keskittymiskyvyn säilymään opetuksen aikana. Ei ennen kurssia, eikä sen jälkeen, sillä koirat muistavat sen myös sitten seuraavalla kerralla. Näin kaikki saavat kurssista mahdollisimman paljon irti!

Kurssilla ei moikkailla toisia koiria eli pidetään siis omat koirat kytkettynä, ellei muuta sovita.
Muistathan, että koira on aina omistajansa/kurssilaisen vastuulla. Toimitiloissa on käytössä sotkusakko, jos pääsee vahinko. Summalla katetaan maton puhtaanapitoon kuuluvat tarvikkeet. Tiloissa ollaan myös ilman kenkiä. Lattia saattaa olla viileä varsinkin talvella, joten suosittelen sisäkenkiä tai villasukkia.

Jos kurssista herää kysyttävää, voit ottaa yhteyttä meihin ennen kurssin alkua!

Huomoithan, että ilmoittautuminen kurssille on sitovaa. Peruutusehdot voit lukea täältä!

Meillä kohdataan kaikki lämpimästi ja kaikki ovat tervetulleita. Tyhmiä kysymyksiä ei ole ja kaikkea saa kysyä!

Tervetuloa treenaamaan!